Ruona 1808


Nikolai Kamenski

Elo-syyskuun vaihteessa vuonna 1808 Ruonan kylä oli sodan tapahtumien keskipisteessä. Venäläiset joukot komentajansa Nikolai Kamenskin johdolla hyökkäsivät idästä ja etelästä Carl Johan Adlercreuzin johtamia pääosin suomalaisista koostuvia ruotsalaisjoukkoja vastaan. Kiivaat taistelut jäivät vaille varsinaista ratkaisua kummankin osapuolen säilyttäessä asemansa. Virhearviointien pohjalta Adlercreuz antoi kuitenkin komennon perääntymisestä, mikä johti lopulta Ruotsin armeijan suomalaisosastojen taistelutahdon murtumiseen ja sotaonnen kääntymiseen lopullisesti Venäjän eduksi.

31.8.1808

Ruotsalainen sodanjohto oli antanut menestyksekkäistä taisteluista (mm. Alavus) huolimatta käskyn perääntyä Kuortaneen Ruonan kylälle puolustusasemiin. Alavuden suunnasta vetäytyvät joukot kävivät viivytystaisteluita eversti Kulnevin johtamia venäläisten etujoukkoja vastaan, kunnes ylittivät sillan Mustapäästä Ruonanmäen puolelle ja polttivat sillan peräytyessään.

1.9.1808

Syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 1808 käytiin Ruonan maastoissa ankaraa tykistötaistelua. Molemmin puolin tykistö murjoi vastustajan asemia. Venäläiset valmistelivat hyökkäystä Nisosjärven pohjoispuolitse, mutta saivat vastaansa ankaran vastahyökkäyksen ja joutuivat perääntymään takaisin järven itäpuolelle.

Vetäytyminen Salmelle

Yön tullen ruotsalaisten komentaja Adlercreuz antoi joukoille komennon vetäytyä Salmen kylälle asemiin. Venäläiset olivat saaneet Kamenskilta samaan aikaan myös vetäytymiskäskyn Alavuden suuntaan. Venäläisten tiedustelun onnistui kuitenkin ennen joukkojen siirtymistä huomata vastustajan jo jättäneen asemansa Ruonan kylällä ja Kamenski peruutti vetäytymiskäskyn. Venäläiset pääsivät näin etenemään vapaasti Ruonan kylälle kohdatakseen vastustajansa uudelleen seuraavana päivänä Salmen taisteluissa.

Kesäsota 1808 ja uusi perääntyminen – Eteneminen kääntyy perääntymiseksi (YLE - Elävä arkisto)

Ruona 1808 -tapahtuma

Ruona 1808 -hanke järjesti Suomen sodan Ruonan ja Salmen taisteluiden 200-vuotispäivien tapahtuman 30.-31.8.2008.

200-vuotispäivien tapahtumiin kuului seminaari ja iltajuhla sekä pääjuhla taistelunäytöksineen. Tilaisuus järjestettiin historiallisilla tapahtumapaikoilla Ruonan sillalla, Nurminiemessä ja Haapaniemessä.

Ruona 1808 -tapahtumasivut (vain suomeksi)